sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Fish and chips

Vietimme eilen herkullisen illan ystäväpariskunnan luona Espoossa, Gallows birdin naapurissa. Siellä oli viikonloppuna Real Ale -festivaalit, ja vaikkemme sinne tällä kertaa päässeetkään, niin muistuipa mieleeni siellä joku vuosi sitten syöty herkullinen fish and chips -annos. Muisto ei ottanut hellittääkseen vielä sunnuntainakaan, joten eipä siinä muuta auttanut kuin alkaa kokkaushommiin.

Ohje nappastiin Maku-lehden sivuilta, joskin frittitaikinaa piristettiin vielä sitruunankuoriraasteella. Sitä olisi voinut olla enemmänkin. Kuten myös suolaa. Muuten ohje oli kyllä hyvä ja sitä noudattamalla friteeraus sujui hyvin, vaikka aika sotkuista puuhaahan se aina tahtoo olla. Tartarkastike oli sen sijaan aika vaisu, vaikka lisättiinkin chiliä vähän potkua tuomaan. Täytyy kehitellä siihen jotain jujua ensi kerralla. 


Fish and chips
(4 annosta)
  • 1 kg perunaa
  • 1/2 tl sormisuolaa
  • 800 g vaaleaa kalaa ruodottomana ja nahattomana (kuhaa, haukea, seitiä) 
  • 1 l rypsi- tai auringonkukkaöljyä
Uppopaistotaikina
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 tl suolaa (enemmänkin ois voinut laittaa)
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 1/4 tl valkopippuria
  • puolikkaan sitruunan raastettu kuori (tai enemmänkin)
  • 1 pll lageria 
Valmista uppopaistotaikina sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Nosta jääkaappiin odottamaan.

Pese perunat ja leikkaa ne sormenpaksuisiksi suikaleiksi ja kuivaa ne. Kuumenna öljy kattilassa 150 asteeseen. Kypsennä perunat muutamassa erässä, noin 3 minuuttia. Älä kuitenkaan ruskista. Nosta perunat talouspaperilla vuoratulle lautaselle ja nosta jäähtymään. 

Leikkaa kalafileet tasakokoisiksi paloiksi. Tarkista uppopaistotaikinan paksuus. Lisää tarvittaessa vettä tai olutta, että saat vähän lettutaikinaa paksumman seoksen. Sekoita kalafileet taikinan sekaan.

Kuumenna öljy 180–190 asteeseen. Nosta kalapalat taikinasta ja kypsennä ne öljyssä muutamassa erässä 4–5 minuuttia. Kääntele, jotta saat tasaisen ruskean paistopinnan. Nosta kalat talouspaperin päälle ja pidä ne kuumana tarjoiluastiassa 120-asteisessa uunissa.

Paista lopuksi esipaistetut perunat ruskeiksi ja rapeiksi ja mausta ne suolalla. Tarjoa fish and chips -annoksen kanssa tartarkastiketta.


Tartarkastike
4 annosta
  • 2 dl majoneesia
  • 1 maustekurkku hienonnettuna
  • 2 rkl kapriksia hienonnettuna
  • 1/4 punainen chili hienonnettuna
  • 1 tl sitruunamehua 
  • 1 tl worcestershirenkastiketta
  • 1/4 tl sokeria
  • 1/4 tl tabascoa 
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja nosta viileään maustumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti