tiistai 27. elokuuta 2013

Mustatorvisienikeitto


En ole koskaan kunnostautunut sienikeittojen mestarina. Olen siitä täälläkin joskus narissut. Milloin on keitto kitkerää, milloin mautonta, milloin laihaa jne. Eilen kävi niin onnekkaasti, että sain serkultani puoli ämpärillistä mustatorvisieniä. (WUHUU!) No, ei sitten muuta kuin tänään härkää sarvista kiinni ja sienikeiton kimppuun!

Aloitin (löyhästi) tällä Valion ohjeella mutta koska se oli minusta hieman tylsä, kaivelin alkoholivarastoamme ja lopulta lisäsin sekaan lorauksen pullosta x. Epäilen että se oli jotain vaaleaa makeaa jälkiruokaviiniä, mutta en mene vannomaan. (Olisin halunnut laittaa keittoon valkoviiniä tai sherryä, mutta niitä ei varastoista löytynyt.) Lisäksi puristin sekaan pikkuisen sitruunanmehua, koska sain pari viikkoa sitten rapujuhlissa maailman parasta kesäkurpitsakeittoa, johon oli laitettu valkoviiniä, sherryä ja sitruunanmehua. (Saatte kuulla niistä juhlista lisää jahka juhlien emäntä ehtii antaa minulle sen keiton ohjeen.) 

Maku oli ok, mutta keitto oli edelleen vähän... hmm... pliisu. Sitten muistin, että googlaillessani mustatorvisienikeitto-ohjeita, näin jossain (tässä!) blogissa käytettävän osterikastiketta. Hieman epäilytti, mutta lorautinpa sitäkin sitten sinne. Uskokaa tai älkää, mutta se osterikastike antoi keitolle juuri sitä sen kaipaamaa täyteläisyyttä, umamia kenties...? Lorautin sitten vähän lisääkin! Ja lopulta siitä tuli oikein mainio keitto. Tosin johtuen noista aikaisemmista lisäyksistä, en ole varma maistuiko se enää niin kauheasti mustatorvisieniltä... No, onneksi niitä on jäljellä, niin voin jatkaa harjoittelemista!


Mustatorvisienikeitto
  • 1 l tuoreita mustatorvisieniä 
  • 2 rkl voita
  • 1 kpl keltasipuli
  • 1/2 valkosipulin kynsi
  • 1 l vettä
  • 3 rkl kasvisfondia
  • 1-2 tl tuoretta rakuunaa
  • mustapippuria ja suolaa
  • (sherryä/valkoviintä/jotain muuta alkoholia)
  • (ripaus sokeria, ellei käyttämäsi alkoholi ollut makeaa...)
  • (tilkka sitruunamehua)
  • 3 rkl maissisuurustetta 
  • 1 prk maustamatonta tuorejuustoa 
  • 1 prk ranskankermaa
  • 2-3 rkl osterikastiketta
  • viimeistelyyn tuoretta persiljaa
Puhdista sienet leikkaamalla tumma tyvi pois ja poistamalla roskat. Avaa isoimmat sienet ja poista tarvittaessa pienet etanat. Silppua sipulit ja rakuuna.

Kuullota mustatorvisieniä ja silputtua sipuleita voissa kattilassa. Lisää joukkoon vesi ja kasvisfondi. Mausta rakuunalla, mustapippurilla ja suolalla.

Anna hautua n. 15 minuuttia ja ajele keitto sileäksi sauvasekoittimella. Kiehauta keitto uudelleen ja sekoita joukkoon kylmän veden sekaan liuotettu suuruste. Anna kiehua 2-3 minuuttia koko ajan sekoittaen.

Sekoita joukkoon tuorejuusto ja ranskankerma. Anna hautua kunnes juusto on sulanut kunnolla joukkoon. Mausta lopuksi osterikastikkeella. Tarkista suola ja pippuri ja lisää tarvittaessa (muista että osterikastike on suolaista). Tarjoile tuoreen persiljan kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti