maanantai 16. tammikuuta 2012

Pekoni-rucolasalaatti

Tämän maanantain pelastajana toimi viime viikolla Kulinaarimuruja -blogista bongattu pekoni-rucolasalaatti. En ole varsinaisesti koskaan ollut mikään rucolan suurkuluttaja, mutta sen verran hyvin se istui suuhun pekonin kanssa, että voi olla että minusta pekonin suurkuluttajana tulee nyt myös rucola-fani.

Salaatin ohje on kotoisin Jamie Oliverin keittokirjasta 'Alastoman kokin onnenpäivät' ja Kulinaarimuruja -blogiin se kulkeutui Kädenvääntöä -blogin kautta. Itse lisäsin ohjeeseen tomaattia ja avokadoa, koska ne nyt vain kuuluvat yhteen pekonin ja punasipulin kanssa. Yrttinä käytin Kulinaarimurulan tapaan rosmariinia (timjamin sijaan), koska muistelin että se oli rosmariinia mitä alkuperäiseen ohjeeseen tuli. No, salaatti toimii epäilemättä molemmilla yrteillä.


Pekoni-rucolasalaatti (kahdelle)
  • 10 siivua pekonia
  • 2 rkl oliiviöljyä 
  • 2 punasipulia
  • 2 kourallista pinjansiemeniä
  • 1 rkl kuivattua rosmariinia
  • 2 suurta kourallista rucolaa
  • 2 tomaattia
  • 1 avokado
  • balsamiviinietikkaa
  • parmesan-juustoa
Paista pannulla pekoniviipaleet rapeiksi ja nosta ne sivuun odottamaan.

Kuori ja lohko punasipulit. Lisää pannulle pekoninrasvan joukkoon hieman oliiviöljyä ja lisää pannulle sipulilohkot, pinjansiemenet ja rosmariini. Paista keskilämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes ainekset karamellisoituvat ja makeutuvat. Älä polta.

Kuori avokado ja poista kivi. Lohko avokado ja tomaatit ja  laita ne kulhoon rucolan kanssa. Sekoita joukkoon loraus balsamiviinietikkaa.

Kasaa salaatti lautaselle: pohjalle rucola-avokado-tomaattiseos, päälle sipuli-pinjansiemenseos, sitten pekonit. Ripottele lopuksi salaatin päälle palasia parmesan-juustosta ja rouhauta muutama kierros mustapippuria myllystä.  

2 kommenttia: