maanantai 9. tammikuuta 2012

Parmesaanikana

Tämä parmesaanikana on ollut mulla pitkään mielessä. Kun sitten eilen hoksasin, että nytpä sitä tehdään, niin en enää ohjetta netistä löytänytkään, vaan joka paikasta tuli vastaan tämä ohje. Tänään sitten tätä blogia varten googlatessa ekana tuli vastaan taas tuo to do -listalla ollut ohje. No, olipas tärkeä asia kerrottavaksi.

Anyways, eihän mulla tietenkään ollut edes raaka-aineita tuohonkaan ohjeeseen mitä sitten olin tekemässä, enkä mä ollut muutenkaan yhtään mittailutuulella, mutta hyvää parmesaanikanaa sain aikaiseksi siitä huolimatta. Vähän niitä ois voinut paukuttaa ohuemmaksi - olisivat tulleet rapsakoiksi! Täytyy kokeilla noita molempia kuitenkin joskus. Vaikuttavat nääs varsin mainioilta sapuskoilta!


Parmesaanikana
  • n. 1 kg kanafileitä (mulla 450g, riitti hyvin kahdelle)
  • 1,5 dl / 120 g sulatettua voita (ei ollut voita, laitoin rypsiöljyä)
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 dl korppujauhoja
  • 1 dl / 30 g parmesaania raastettuna (taispa mennä pari desiä)
  • 2 rkl persiljaa (mielellään tuoretta, mutta kuivattukin käy)
  • ½ tl suolaa, ½ tl valkosipulisuolaa, 2 rkl välimeren yrttiseosta
  • mustapippuria
Päälle:
  • parmesaaniraastetta
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Valmista korppujauhoseos ensin, eli sekoita keskenään korppujauhot, raastettu parmesan, persilja, suola, valkosipulisuola, välimeren yrttiseos ja mustapippuri.

Pilko valkosipuli ja sulata voi. Lisää pilkotut valkosipulit voin joukkoon. Kasta kanafile ensin voin joukkoon ja sitten korppujauhoihin, niin että file on kokonaan korppujauhojen peitossa. Asettele fileet uunipellille, hieman irralleen toisistaan. Ripottele parmesanraastetta vielä fileiden päälle.

Paista fileitä uunissa 15-20 minuuttia. Testaa kypsyys leikkaamalla yksi fileistä keskeltä kahtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti