sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Paahtopaisti

Paahtopaisti on aina ollut suurta herkkuani. Se on kätevä myös arkiruokana, koska se valmistuu niin helposti. Vaikeinta koko ruoassa lienee sen leikkaaminen mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Paahtopaisti on mainiota myös siksi, että sitä voi syödä eri päivinä eri muodoissa. Viime viikolla söimme paahtopaistia ensin juurespyreen ja paistoliemikastikkeen kanssa ja seuraavana päivänä patongin välissä.

Paahtopaisti paistoliemikastikkeella
  • n. 1kg naudan sisä- tai paahtopaistia
  • nokare voita
  • suolaa ja mustapippuria
  • punaviiniä
  • marjahyytelöä
  • puolikas sipuli
  • laakerinlehti
Ota paisti lämpiämään ainakin puoli tuntia ennen uuniin laittoa. Lämmitä uuni 150 asteiseksi. Kuumenna voi paistinpannulla ja paista paistin pinta kiinni nopeasti joka puolelta. Hiero paistin pintaan mustapippuria ja suolaa.

Pistä paistomittari paistin paksuimpaan kohtaan ja laita paisti uunivuokaan. Paahda paistia uunissa kunnes sen sisälämpötila on 58 astetta. Tällöin paisti jää sisältä punaiseksi. Ota paisti uunista ja kääri se folioon. Anna paistin vetäytyä folion sisällä noin tunti.

Valmista sillä aikaa kastike. Kaavi kaikki herkulliset maut paistin uunivuoasta pieneen kattilaan. Lisää iso loraus punaviiniä, ruokalusikallinen mustaherukka/karpalohyytelöä, puolikas hienonnettu sipuli ja laakerinlehti. Keittele kastiketta tovi ja siivilöi kastike kun sitä on jäljellä noin puolet alkuperäisestä määrästä. Kirkasta kastike nokareella voita ja suurusta maizenalla.

Leikkaa paistista mahdollisimman ohuita viipaleita ja nauti paistiliemen kanssa.


 Paahtopaistipatonki
  • 1/3 tuore patonki
  • majoneesia
  • paahtopaistiviipaleita
  • herkkukurkkuviipaleita
  • paprikasuikaleita
Halkaise patonki ja voitele sisäpinnat majoneesilla. Täytä patonki paahtopaistiviipaleilla ja esim. herkkukurkkuviipaleilla ja paprikasuikaleilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti