tiistai 12. heinäkuuta 2011

Maukas makaronilaatikko

Meille tulee huomenna vieraita, yksi pieni ja yksi vähän isompi. Vaikka uskonkin että nuori herra T viihtyy meidän aikuisten kanssa illallisella vallan mainiosti, päätin silti tehdä jääkaappiin valmiiksi hätävara-makaronilaatikon. Lapsien (kuten joidenkin naistenkin, esim allekirjoittaneen) kanssa kun tahtoo pärjätä paremmin jos ei pidä heitä nälkäisinä.. Toisena hyvänä syynä makaronilaatikon tekemiselle oli se, että minun teki mieli makaronilaatikkoa tänään, toivotaan että siitä jää huomiseksi...

Vinkin munamaidon korvaamisen maustetulla ruokakermalla sain joku vuosi sitten kälyltäni M:ltä, ja senpä jälkeen meillä ei ole ollut enää paluuta ns. "tavalliseen" makaronilaatikkoon.


Makaronilaatikko a'la M  
  • 400g pussi makaronia
  • 400g jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • suolaa, pippuria
  • 2 prk kolmen juuston ruokakermaa
Keitä makaronit ohjeen mukaan. Kuulota sipulit, lisää jauheliha ja paista kypsäksi, mausta suolalla ja pippurilla. Laita makaronit ja jauhelihat vuokaan ja sekoita, kaada päälle ruokakerma. Paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia. 

1 kommentti:

  1. Pinnalle vielä punaisia paprikakuutioita väriä antamaan.

    -Kälyn mies

    VastaaPoista